Kurssin rakenteen selostaminen. Suomen historia n. v. 1000–1808

© Kimmo E. Laine 2007. Pidätän itselleni kaikki Suomen lakien ja asetusten mukaiset tekijänoikeudet kaikkeen aineistoon, mikä tällä Internet-sivulla on tai mikä on linkitetty tälle Internet-sivulle ja mikä on itse laatimaani.

Johdanto

– Selostetaan luennon rakenne. Autonomisen ja itsenäisen Suomen historia jätetään kurssilla suurimmaksi osaksi läpikäymättä, koska ne sisältyvät historian pakolliseen lukio-oppimäärään.
– Selitetään, että kurssin tasavertaisina arvosteluperusteina ovat: a) aktiivisuuden, substanssia koskevien tietojen ja keskustelutaidon jatkuva seuranta luennolla järjestetyissä debateissa; b) kertauskuulustelussa saavutettu tulos.
– Historia alkaa siitä, mistä kirjoitetut lähteet alkavat – itämerensuomalaisen kielialueen tapauksessa, varsinaisesti: a) historiatieteen kannalta n. v. 1000, b) puhtaan lingvistiikan kannalta 1400–1500 –luvuilla. Mksm. kausi oli v:een 1000 mennessä jo selvästi päättynyt, vaikka kosketuksia suomalaisten vs. virolaisten, karjalaisten ja inkeroisten välillä on lyhyitä välikausia lukuun ottamatta ollut jatkuvasti tämän jälkeenkin. Kuviosta ilmenee paikalliskielten ryhmitys Etelä-Suomessa n. v. 1000: suomi, häme, ?pohja, savo, karjala; erämaat sekä saamelaisasutus. Pohjalaismurteet alkoivat muotoutua viimeistään 1100-luvulla hämäläisten ja suomalaisten perustettua asutuspesäkkeen Kyröjokilaaksoon.

1.1. Suomen paikalliskielet, saamelaisasutus ja erämaat n. v. 800–1150



Österlandia > Finland = Suomi, Häme ja Savo muodostuivat 1200–1500-luvuilla yhdeksi Ruotsin maakunnaksi, jolle muotoutui yhteinen alueidentiteetti sekä alkeellinen yleiskieli suomen ja hämeen pohjalle. Maalliset asiakirjat laadittiin ruotsiksi. Kansallislauluntapainen: ”Iloitse Suomen maa, että olet tehty katoliseksi. …” Nimityksen Ruotsi-Suomi käyttäminen Ruotsin valtakunnasta on aikansaelänyttä nationalistista liioittelua, vaikka Jutikkala toisin väittääkin.

– Findian = Varsinais-Suomen ydinalueen liittäminen Ruotsiin tapahtui 1120-luvulta alkaen. Harkiten Ruotsin kruunu tuotti uudisasukkaita valtakunnan ydinalueelta Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoiden erämaihin sekä Ahvenanmaalle. Tulokkaiden sulauttaessa uudisasutusalueen vähälukuisen ims. väestön itseensä syntyi Suomen ruotsinkielisen asutuksen aihio.
– Valtiot eivät keskiajalla olleet areaalivaltioita, vaan tietyt asutuspisteet kuuluivat tietyn hallitsijan alaisuuteen. Niinpä keskustelu Pähkinäsaaren rauhan rajan kulusta harvaan asutuilla seuduilla on irrelevanttia. Karjalan ydinalueet ja Savo muodostivat 1100–1300 –luvuilla yhtenäisen talousalueen. Ajoittain siihen kuului myös Itä-Häme. Laatokan rantojen talouskeskuksesta käsin perustettiin siirtokuntia jopa Pohjanlahden perukalle saakka. Muotoutui muinaiskarjalainen Sprachbund = kieliliitto. Ven Korela (Корела) = Karjalan ydinalueet liitettiin 1220-luvulta lähtien Novgorodiin. V. 1323 Novgorod kuitenkin tunnusti kolme Korelasta riippuvaista kihlakuntaa Savon, Äyräpään ja Jääsken Ruotsille kuuluviksi.

1.2. Pähkinäsaaren rauhansopimuksen v. 1323 ruotsinkielinen kommentaari ja latinankielinen alkuteksti. – http://195.148.246.230/DF/detail.php?id=313

– Pohjanlahden rannikolle syntyi 1300–1500 –luvuilla yhtenäinen Ruotsin kuninkaalle uskollinen asutus, joka osaksi oli pohjalaismurteinen osaksi ruotsinkielinen. Lahden pohjoispäässä se työnsi sisämaahan ja sulatti itseensä aikaisemmin muodostuneet karjalaistukikohdat. Äyräpäässä ja Jääskessä muinaiskarjalainen kantaväestö, länsisuomalaiset uudisasukkaat ja inkeroisvaikutteet sekoittuivat toisiinsa antaen alun kielimuodolle, joka tunnetaan äyrämöisenä.
– Viipurin-seudun ohella Savokin luettiin Ruotsin valtakunnan puitteissa kuuluvaksi Karjalaan jopa vielä 1550-luvulla. Mikkelin seudun eristyessä Laatokan länsi- ja luoteisrannikosta Savossa kuitenkin jatkui oman paikalliskielen, nykyisten savolaismurteiden, kehkeytyminen. Kaksi perussyytä johti savolaisasutuksen leviämiseen nyk. Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen ja Kainuuhun:
1) Savolaiset harjoittivat kaskitaloutta, joka vaati suunnattoman laajan liikkuma-alan.
2) Ruotsin kuninkaista erityisesti Kustaa Vaasa (hallitsijana 1523–60) pyrki käyttämään savolaisia ”elävinä lipputankoina” varmistaakseen itselleen Venäjän etupiiriin kuuluneita alueita.

1.3. Suomen paikalliskielet, saamelaisasutus ja erämaat 1560-luvulla



Suomalaisten kristillistyminen on ollut pitkä prosessi. Uuden uskonnon piirteitä levisi Suomeen jo ennen Konstantinopolin–Rooman välistä skismaa, kenties jopa niin aikaisin kun 800-luvulla, slaavilaisesta Määristä. Kristinuskon omaksumiskehityksen voi ajatella saavuttaneen eräänlaisen päätepisteensä 1700-luvulta lähtien ilmenneissä herätysliikkeissä. Syrjäseuduilla luontouskonnon piirteitä säilyi kuitenkin II maailmansotaan saakka.

– Keskiajan roomalaiskatolinen kirkko toimi Suomessa latinan ja suomen kielillä: Messun varsinaisena toimittamiskielenä käytettiin latinaa. Isä meidän -rukous, Ave Maria ja uskontunnustus todennäköisesti kuitenkin rukoiltiin suomeksi.
– Kielisukulaisuuden kanssa on varmasti ollut tekemistä sillä, että Virossa toimi v. 1215 lähetyssaarnaajana suomalainen Petrus Ka(i)kevalde.
– Västeråsin valtiopäivät (1527) laskivat pohjan Ruotsin valtakunnan siirtymiselle roomalaiskatolisuudesta luterilaisuuteen. Martin Lutherin oppilas, Pernajassa syntynyt Turun piispa Mikael Agricola ryhtyi raamatunkäännöksillään ensi kertaa systemaattisesti kehittämään suomelle länsipohjaista kirjakieltä.
– Roomalaiskatolisuuden ja luterilaisuuden välinen tasapainoilu jatkui Ruotsissa koko 1500-luvun ajan. Lopullisesti luterilaisuus vakiintui valtionuskonnoksi vasta nuijasotana (1596–97) tunnetun Pohjois- ja Sisä-Suomen talonpoikaiskapinan tultua murskatuksi. Rahvaassa esim. pyhimyskultin aineksia säilyi kuitenkin aina 1800-luvulle saakka.

1500–1600 –lukujen Ruotsissa vallan keskitys sekä keskusvallan kontrolli paikallisyhteisöstä tiukkeni. Kustaa Vaasa oli hallituskaudellaan jakanut maan voutikuntiin, joiden avulla verot saatiin kerättyä tehokkaammin. Tästä alkaen Ruotsista voi puhua areaalivaltiona. Kustaa II Adolfin hallituskaudella (1611–32) Tukholmaan perustettiin keskusvirastot, minkä vuoksi asiakirjojen laatimisen tarve Suomessakin lisääntyi. Tämä teki aiempaa välttämättömämmäksi vaatia virkamiehiltä kirjallista ruotsin kielen taitoa. Latinan apukielenä aiemmin kouluissa käytetyn suomen tilalle tulikin nyt ruotsi. Kiistämätön tosiasia on, että Suomi oli 1600-luvulla muuttumassa yhtenäisestä hallintoyksiköstä joukoksi läänejä Ruotsin suurvallan muiden läänien joukossa.

– Kaikkia tehokkaampi verojen keruu ei tietystikään miellyttänyt. Sodankäyntiä varten valtakunnassa tuli voimaan eräänlainen asevelvollisuus, johon liittyen talot, jotka olivat menettäneet ”ainoan miehenavun”, eivätkä kyenneet maksamaan verojaan, otettiin valtiolle. Viimeksi mainittu seikka oli nuijasodan laukaisevana tekijänä.
– 1500-luvun lopun levottomuuksien takia savolaisväestöä alkoi muuttaa Venäjän-puoliseen Käkisalmen lääniin jo Ruotsin ja Venäjän välisen pitkän vihan (1570–95) aikana. Tällä tavoin Taipaleen srk:n savokarjalaiset ortodoksit saivat savolaiset sukuelementtinsä ja Itä-Kannas pohjan savakkoväestölleen.
– Nuijasodan yhteydessä lisäksi surmattiin suuri osa Suomen aatelistoa, josta osa oli talonpoikien tapaan ollut suomenkielistä. Veritöiden jäljet näkyvät kauas. Tilalle oli nimittäin värvättävä riikinruotsalaista, baltiansaksalaista, hollantilaista ym. aatelia; ruotsalaistuessaan kaksi viimeksi mainittua ryhmää toivat Suomen ruotsinkieliseen väestönosaan sen ”kansainvälisen” aineksen.
– Täyssinän rauhassa (1595) Venäjä tunnusti pohjalaisten ja savolaisten asutusvaltaukset nyk. Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa sekä Kainuussa.

1.4. Täyssinän v. 1595 rauhan raja. –http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/historia/isot_kuvat/tayssina.html

1.5. Täyssinän rauhansopimuksen ruotsinkielinen alkuteksti ja käännös suomen kielelle. – http://www.histdoc.net/historia/teusina.html

”Ruokahalu kuitenkin kasvoi syödessä”, eivätkä Moskovan tekemät myönnytykset nousevalle suurvalta-Ruotsille riittäneet. Stolbovan rauhassa (1617) Ruotsi sai voittomaikseen mm. Käkisalmen läänin (ven Корельский уезд) ja Inkerinmaan.

1.6. Stolbovan v. 1617 rauhan raja. –http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/historia/isot_kuvat/stolbova.html

– Savolaiset, savakot, äyrämöiset ja pohjalaiset työnsivät 1650-luvulle mennessä syrjään Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan aikaisemman karjalais-, inkerikko- ja venäläisväestön. Tapahtui etninen puhdistus. Tähän kysymykseen palaan tarkemmin myöhemmillä luentokerroilla. Nälkävuosi 1696, jolloin kuoli neljännes – mahdollisesti kolmannes – koko Suomen väestöstä, viimeisteli työn. Väestön vaihduttua voittomaat pikkuhiljaa integroitiin myös hallinnon puolesta suurvaltaan. Samanaikaisesti savolaisten siirtolaisuutta tapahtui Keski-Ruotsin asumattomiin korpiin, jolloin syntyi metsäsuomalaisalue. Päijänteen itäpuolisessa Hämeessä savolaismurteiden puhuma-alue laajeni 1600-luvun kuluessa ilman syvällekäyvää väestönvaihdosta.

1.7. Suomen paikalliskielet ja saamelaisasutus 1570–1860 –luvuilla



– 1600-luvun erityispiirteenä Ruotsin valtakunnassa talonpoikien ja aateliston välisissä suhteissa oli feodalismi. Kruunu lahjoitti tai myi verotusoikeutensa tiettyyn alueeseen tietylle aatelissäätyiselle henkilölle. Nimenomaan Suomessa tällaisesta muodostui vain kolmen sukupolven mittainen välivaihe. Jo 1680–90 –luvuilla enimmät lahjoitetut tai myydyt verot peruutettiin valtiolle. Nykyajan katsantokannalta tapahtui tosin myös myönteistä ennakkokehitystä. Esim. Suomen suurimman lahjoituksen haltija kreivi, maan kenraalikuvernööri Per Brahe (virassa 1637–40, 1648–54) sai aikaan nyk. Helsingin yliopiston edeltäjän Turun Akatemian perustamisen v. 1640. Uuden yliopiston tieteellinen taso pysyi tosin pitkälle seuraavalle vuosisadalle hyvin alhaisena luterilaisen puhdasoppisuuden vaatimusten takia.
– Sikäli luterilainen puhdasoppisuus sai aikaan myönteisiäkin asioita, että se edellytti rahvaalta lukutaitoa. Sinäkin aikana, kun valtio ei vaatinut hallinnon tai oikeuslaitoksen palveluksessa olleita osaamaan suomea, kirkkolaki edellytti suomen kielen taitoa papeilta.

Suuri Pohjan sota (1700–21) ei tehnytkään Ruotsista Euroopan mahtavinta valtiota niin kuin kuningas Kaarle XII oli kuvitellut. Päinvastoin se johti suurvallan häviöön: Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan v. 1703 Venäjän uutta pääkaupunkia Pietaria Nevan suistoon, muodollisesti vielä Ruotsille kuuluvalle alueelle; paikanvalinta osui aikaisemman ruotsalaisen linnoituksen Nyenin eli Skanssin läheisyyteen ja 60 suomalaiskylän päälle. Venäjän armeija sai haltuunsa Viipurin v. 1710 pitkällisen piirityksen jälkeen. Tämä tapahtuma synnytti de facto ”Vanhan Suomen” − Suomenmaan ensimmäkseksi Venäjään liitetyn osan. Tilapäisesti venäläiset miehittivät koko Suomen alueen. Periodi tunnetaan isovihana. Vanhan Suomen liittäminen Venäjään vahvistettiin Uudenkaupungin rauhassa (1721).

1.8. Venäjän valtakunta (царство) v. 1708–21. Venäjän imperiumi v. 1721–1917. – http://geo.1september.ru/2001/15/15.pdf

1.9. Uudenkaupungin rauhan raja v. 1721. – http://uusikaupunki.fi/showfile.php?id=920&file=920_Rauha.jpg

1.10. Uudenkaupungin rauhansopimuksen teksti ruotsin, venäjän ja saksan kielillä. – http://www.histdoc.net/nystad/nystad_title.html

– Osaksi Ruotsia jääneessä Suomessa isoviha ja sen jälkeisen rauhanteon alueluovutukset nostattivat tappiomielialoja. Pohdittiin, olisiko Ruotsi lainkaan kykenevä puolustamaan sille yhä kuuluvaa Suomen osaa. Ruotsin v. 1741 aloittaman revisionistisen hattujen sodan johdosta Venäjän keisarinna Elisabet antoi propagandamanifestin ”Suomen suuriruhtinaskunnan” mahdollisesta muodostamisesta omaksi valtiokseen. Suomalaiset toki ymmärsivät, että suuriruhtinaskunta olisi oleva Venäjän ylivallan alainen. Maan tultua vallatuksi he kuitenkin tarttuivat uuteen mahdollisuuteen ja anoivat hallitsijakseen keisarinna Elisabetin sukulaista Karl Peter Ulrikia. Keisarinna vuorostaan antoi manifestinsa unohtua, ja Suomen uuden miehityksen, nk. pikkuvihan, päätteeksi solmitussa Turun rauhassa (1743) Venäjän aluetta ainoastaan laajennettiin Kymijoen–Savonlinnan-linjalle.

1.11. Turun rauhan raja v. 1743. – http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/historia/isot_kuvat/turunrauha.html

1.12. Turun rauhansopimuksen ruotsinkielinen alkuteksti. – http://www.histdoc.net/nystad/abo1743.html

1.13. "Vanha Suomi", osa Venäjän imperiumia v. 1721/1743–1811 ja Suomen suuriruhtinaskuntaa v. 1811–1917



(Author: OHTO KOKKO. From Finnish Wikipedia. GNU Free Documentation License 2006. – http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0f/Kartta_vanha_suomi.png.)

Teoreettisesti pisimmälle Suomen itsenäisyyden ajatusta kehitteli 1700-luvulla Ruotsin armeijan eversti Georg Sprengtporten, joka sittemmin loikkasi Venäjälle ja nimitettiin autonomisen Suomen ensimmäiseksi kenraalikuvernööriksi koko maan tultua liitetyksi Venäjään (1808–09).

1.14. Suomen suuriruhtinaskunta – osa Venäjän imperiumia v. 1809–1917



(Author: L. BORODOVSKY ca. 1900. From Wikimedia Commons. This image is in the public domain because its copyright has expired. – http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9f/Finlandduchy.jpg.)

– Turun Akatemiassa erityisesti Suomen historian, suomen kielen ja suomalaisen kansanrunouden tutkimuksen taso alkoi 1700-luvun jälkipuoliskolla nousta Henrik Porthanin suorittaman ”uudisraivaustyön” tuloksena. Orastava kansallisten tieteiden harrastus liittyi fennofiliaan, joka oli Ruotsin kuninkaalle uskollista, lojaalia patrioottisuutta toisin kuin Suomen suuriruhtinaskuntaa Venäjän vasalliksi kaavailleiden ajatukset.
– Vanha Suomi = Suomen > Viipurin kuvernementti muodosti Venäjän yhteydessä oikeastaan Itämerenmaakuntien – Vironmaan, Liivinmaan ja Kuurinmaan = nyk. Viro ja Latvia, poisluettuna Latgale, pohjoisen jatkeen:
1) 1700-luvun kuluessa Vanhassa Suomessa tuli voimaan Baltian oloja muistuttava maaorjuus, jonka jäänteet, lahjoitusmaaongelman, Suomen suuriruhtinaskunta ja itsenäinen Suomi onnistuivat purkamaan vasta 1860–1920 –luvuilla.
2) Baltian tavoin Vanha Suomi oli monikielinen. Sen hallintokielinä käytettiin ruotsia, saksaa ja venäjää. Luterilaisen kirkon kielenä oli myös suomi.
3) Oikeuskäytännöltään Vanha Suomi erosi muusta Venäjästä: pääpiirteittäin siellä noudatettiin Ruotsin lakia.
– Vielä on todettava, että Vanhan Suomen tultua Venäjän vallan alaiseksi ortodoksikarjalaiset onnistuivat Aunuksen Karjalasta käsin valtaamaan takaisin osan savolaisten, savakoiden ja äyrämöisten heiltä 1600-luvulla anastamasta maasta. Tähän kysymykseen palaan tarkemmin myöhemmillä luentokerroilla. Uudenkaupungin ja Turun rauhojen viimeistelemää oli myös suomen kielen nuorimman murteiston kaakkoismurteiden yhtenäistyminen: Käkisalmen läänin eteläosaan 1600-luvulla muodostunut luterilainen asutus koostui savolaisista, savakoista, äyrämöisistä sekä karjalaisista käännynnäisistä. Heitä kaikkia eli keskenään sikin sokin. Vanhan Suomen muodostuttua yhteydet Ruotsin-puoliseen Suomeen kuitenkin heikkenivät, ja eri ryhmiä oli sulauttamassa toisiinsa saman voimakkaan talouskeskuksen Viipurin yhtenäistävä vaikutus. Vuoden 1743 jälkeiseltä ajalta varmasti periytyy osa eteläsavolaisessa murteessa ja nyk. Kymenlaakson kaakkoishämäläisessä murteessakin esiintyvistä kaakkoismurteisista piirteistä.